Poutasen Puutarha viljelee kotimaista inkivääriä kaupallisesti n. 2000 m² alalla nykyaikaisissa kasvihuoneissa. Inkiväärimme kasvaa luomuperiaatteita noudattaen, ilman keinotekoisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Kasteluun käytämme mineraalipitoista luonnon lähdevettä, joka tuo lisäarvoa sekä makuun että kasvin hyvinvointiin.
Viljelyn tuloksena syntyy puhdas, aromikas ja aidosti tuore suomalainen inkivääri, joka on viljelty vastuullisesti ja kestävästi – suoraan kuluttajaa varten. Inkiväärimme kasavavat kasvihuoneissa harjuviljely menetelmällä, joka jäljittelee mahdollisimman hyvin kasvin luontaista kasvuympäristöä. Harjuviljelyllä myös vältetään veden seisomista kasvualustassa. Verrattuna ruukkukasvatukseen, kasvualustan lämpötila myös pysyy tasaisena vuorokauden ympäri.
Miten suomalainen inkivääri eroaa tuonti-inkivääristä?
Valtaosa Suomessa myytävästä inkivääristä tuodaan ulkomailta – usein Aasiasta tai Etelä-Amerikasta. Nämä juuret on korjattu jopa kuukausia ennen lähetystä Suomeen, ja ne on usein käsitelty homeenestoaineilla ja vahattu säilyvyyden vuoksi. Kuljetus ja monen logistiikkakeskuksen läpimeno mukaan laskettuna, kun tuonti inkivääri tulee kaupan hyllyyn tai ravintolan keittiöön on korjuusta kulunut pahimillaan melkein vuosi aikaa.
Poutasen Puutarhan kotimainen inkivääri on täysin toista maata:
Suomalainen inkivääri ei ole vain raaka-aine – se on valinta puhtaamman tulevaisuuden, terveellisemmän ruoan ja vahvemman suomalaisen maatalouden puolesta.
Poutasen Puutarhan inkivääri on viljelty meille kaikille, jotka arvostamme laatua, vastuullisuutta ja kotimaisuutta
Inkivääri on trooppinen kasvi, joka on tottunut kasvamaan lämpimissä ja kosteissa olosuhteissa. Suomessa sen viljely vaatii tarkkaa suunnittelua, teknistä osaamista ja jatkuvaa olosuhteiden hallintaa – mutta oikein toteutettuna se onnistuu erinomaisesti.
Poutasen Puutarhan pitkä historia tomaatin kasvatuksessa on luonut toimintamallin, joka mahdollistaa laadukkaan sadon suomalaisessa ilmastossa – ympärivuotisesti, puhtaasti ja luomuperiaattein.
Inkivääri ei myöskään kuulu Suomen maataloustukien piiriin.
Lämpötilan hallinta – kasvuympäristö tropiikista Pohjolaan
Inkivääri vaatii kasvaakseen tasaisen lämpötilan, ihanteellisesti noin 22–28 °C. Suomen vaihtelevassa ilmastossa tämä voidaan toteuttaa vain lämpösäädellyissä kasvihuoneissa, joissa lämpötilaa seurataan ja säädetään automaattisesti vuorokauden- ja vuodenajan mukaan.
Kasvukauden (8 k
Lämpötilan hallinta – kasvuympäristö tropiikista Pohjolaan
Inkivääri vaatii kasvaakseen tasaisen lämpötilan, ihanteellisesti noin 22–28 °C. Suomen vaihtelevassa ilmastossa tämä voidaan toteuttaa vain lämpösäädellyissä kasvihuoneissa, joissa lämpötilaa seurataan ja säädetään automaattisesti vuorokauden- ja vuodenajan mukaan.
Kasvukauden (8 kuukautta) alkuvaiheessa lämpö on erityisen tärkeää, jotta juurakko lähtee kunnolla itämään ja muodostamaan vahvan kasvuston.
Kosteuden ja ilmanvaihdon säätely – tasapaino on avain.
Inkivääri pitää korkeasta ilmankosteudesta, mutta liiallinen kosteus voi altistaa kasvuston taudeille. Kasvihuoneessa kosteutta säädetään tarkasti ilmankosteusantureilla ja tarvittaessa sadettamalla tai sumutuksella.
Samalla riittävä ilmanvaihto on välttämätöntä, jotta ilma kiertää ja
Kosteuden ja ilmanvaihdon säätely – tasapaino on avain.
Inkivääri pitää korkeasta ilmankosteudesta, mutta liiallinen kosteus voi altistaa kasvuston taudeille. Kasvihuoneessa kosteutta säädetään tarkasti ilmankosteusantureilla ja tarvittaessa sadettamalla tai sumutuksella.
Samalla riittävä ilmanvaihto on välttämätöntä, jotta ilma kiertää ja kasvit pysyvät terveinä. Tämä vaatii teknisesti hyvin varustellun kasvutilan ja jatkuvaa seurantaa.
Valon määrä ja kesto
Luonnonvalo ei yksin riitä takaamaan inkiväärin optimaalista kasvua etenkin Suomen pimeinä kuukausina. Kasvihuoneessa käytetään lisävalaistusta, joka varmistaa tasaisen valojakson myös talvella idätys ja taimivaiheessa. Valon määrällä on suora vaikutus sadon laatuun ja juuren kehittymiseen. Suomen kesän, vuorokauden pi
Valon määrä ja kesto
Luonnonvalo ei yksin riitä takaamaan inkiväärin optimaalista kasvua etenkin Suomen pimeinä kuukausina. Kasvihuoneessa käytetään lisävalaistusta, joka varmistaa tasaisen valojakson myös talvella idätys ja taimivaiheessa. Valon määrällä on suora vaikutus sadon laatuun ja juuren kehittymiseen. Suomen kesän, vuorokauden pitkä valojakso taas tekee inkivääristä entistäkin herkullisempaa.
Ravinteet ja kastelu – lähdevesi ja luomulannoitteet
Inkivääri tarvitsee paljon vettä ja ravinteita, mutta luonnonmukaisesti viljeltäessä emme käytä keinotekoisia lannoitteita. Poutasen Puutarhassa kasteluun käytetään mineraalipitoista lähdevettä, joka sisältää luonnollisesti kasville hyödyllisiä hivenaineita.
Kasvualusta suunnitellaan huol
Ravinteet ja kastelu – lähdevesi ja luomulannoitteet
Inkivääri tarvitsee paljon vettä ja ravinteita, mutta luonnonmukaisesti viljeltäessä emme käytä keinotekoisia lannoitteita. Poutasen Puutarhassa kasteluun käytetään mineraalipitoista lähdevettä, joka sisältää luonnollisesti kasville hyödyllisiä hivenaineita.
Kasvualusta suunnitellaan huolellisesti niin, että se pysyy ilmavana mutta pidättää kosteuden, ja ravinteet annostellaan orgaanisista lähteistä – vastuullisesti ja luonnon ehdoilla.
Toisin kuin tuonti-inkivääri, joka usein varastoidaan pitkäksi aikaa, suomalainen inkivääri korjataan täsmälleen oikealla hetkellä: silloin kun se on mehukkain, aromikkain ja valmiina käyttöön. Tämä vaatii kokemusta, kasvin tarkkaa havainnointia ja oikeaa ajoitusta.
Inkiväärin "noston" jälkeen juurakko puhdistetaan ja pakataan lähtemään herkkusuiden ja terveystietoisten pöytiin.
Toimitamme suoratoimituksina ravintoloille, marketeille sekä todellisille herkuttelijoille (Matkahuollon rahtina) tuorepakattuja n. 20kg eriä. Toimitukset alkavat lokakakuun aikana. Tilaukset ja tiedustelut info@poutasen.com tai puhelimitse +358 40 3201433
Hyvin varustellut ruokakaupat. Listaamme toimitusten lähetysessä myyntipaikat.
Copyright © 2025 Poutasen Puutarha Oy - All Rights Reserved.